#RANTAKUNNOSSA ILMAN KIINTIÖLÄSKIN UIKKARIKUVAA

rantakunnossa kuva huuma

Kun aloin bongailemaan Huuma-lehden #rantakunnossa kampanjaan liittyviä postauksia blogeista, rehellisesti sanottuna mietin, että taasko sitä pitää otattaa itsestään uimapukukuvia, jotta muille ihmisille tulisi parempi mieli omasta kropastaan. Mulle alusvaate/uimapukukuvien julkaiseminen on kutakuinkin yhtä jännittävää kuin maisemakuvien julkaisu, sillä kenellekään tuskin tulee yllätyksenä että pullukka on pullukka myös uimapuvussa.

Monesti luullaan, että meillä lihavilla on jotenkin huomattavasti paljon enemmän ulkonäkökriisejä, koska me ollaan, no, lihavia. Ja lihavuushan on jokaisen naisen pahin painajainen. Mä kuitenkin luulen, että asia on nimenomaan toisinpäin. Koska musta tietää kropan mallin myös vaatteiden kanssa, ei ihan kauheana jännitä olla vähissä vaatteissa kun ei ole oikeastaan piilotellut mitään vaatteiden alla, kaikki on näkynyt ulospäin. Ja vaikka tiedän, että monille olisi oikeasti voimaannuttavaa nähdä, että tuossa Elsakin on uimapuvussa ihan hyvillä mielillä, niin en ehkä halua olla tämän kampanjan body positive kiintiöläski, kun nyt ei vaan tunnu siltä.

Miltä nyt tuntuu, on kirjoittaa siitä miksi Mannerheimin Lastensuojeluliiton tutkimuksen (2013) mukaan 73 % 15-18 v. tytöistä on tyytymättömiä vartaloonsa. Vaikka puhutaan paljon miten netti ja televisio ohjaa ihanteitamme helvetin kieroon, mä oikeasti uskon että se suurin impulssi vartalokriittisyyteen lähtee ainakin meillä kolmikymppisillä ihan kotoa. Ja jos me vanhempina viedään sitä samaa ajatusmaailmaa eteenpäin, tietoisesti tai tiedostamatta, homma ei ihan heti lopu. Ainakin mun lapsuudessa ja nuoruudessa sain kuulla omilta ja kavereideni vanhemmiltani niin jäätävää skeidaa meidän tyttöporukan ulkonäöstä ja olemuksesta, että jollen olisi ollut jo silloin melko ärhäkkä tapaus, olisin saanut ikuiset arvet, enkä vaan huonoja muistoja. Meillä esimerkiksi kotona oli ihan yleinen vitsi että mä olen lihava eikun siis ihana (höhöhöhöhö). Sain myös kuulla monet kerrat ylipainoisen isäni kehuskelevan, kuinka oli pudottanut minun ikäisenä (parikymppisenä) kymmeniä kiloja painoa pelkällä kaupan hernekeitolla, johon oli lisännyt puolet liikaa vettä (vink vink vaan mulle). Minua taas ei olisi olemassakaan jos äitini olisi ollut edes sentin lyhyempi (höhöhöhö)”. Mummoni mielestä minun piti leikata lyhyt tukka, joka peittäisi pyöreät kasvoni ja äitini iloitsi saunassa, kun mun selkäläskit olivat selvästi pienentyneet. Kun olen huomauttanut ettei mulle puhuta noin, olen kuullut olevani huumorintajuton, mitäpä muutakaan.

Paremmin ei mennyt kavereillakaan. Peruskoulun opettajana työskentelevä äiti haukkui jatkuvasti tyttärensä ulkonäköä, vertasi sitä isoon ääneen meihin muihin ja kyseli kaveripiiriltämme kummasta tykkäämme enemmän, suolaisesta vai makeasta. Sillä makeasta tykkäävät ovat niitä, jotka olivat tuomittuja lihavuuteen. Melkoista pedagogiaa, sanoisin. Kehuja ulkonäöstä sai, kun oli hoikistunut ja kyllähän sitä hoikistuikin kun pahimmillaan meikäläinenkin mietti voisiko vedestä ja kauraleseistä kehitellä kuitupitoisen kalorittoman juoman, jotta vatsa olisi täynnä, mutta energiansaanti minimissä. Haaveilimme yläasteella yhdessä myös anoreksiasta tai bulimiasta ja kaveripiiristä löytyi tapauksia jotka pystyivät juomaan 1.5 litran pullollisen vettä ja sen jälkeen oksentamaan myös syömisensä pois. Sinäänsä meitä ei vaivannut ylipaino, en muista ikinä olleen puhetta siitä, vaan ulkoa tuleva laihdutuksen ja laihuuden paine oli niin suuri, että se vei meitä tyttöjä hieman väärään suuntaan.

Jossain vaiheessa tuli vaan stoppi, että ei saatana näin. Jos mä en halua edes olla laihempi, niin miksi mun pitää laihduttaa, olla syömättä ja urheilla kuin hullu saadakseni positiivista kommentointia itsestäni. On eri asia puhua terveiden elintapojen tärkeydestä ylipäätään, kuin kommentoida nuoren ihmisen muuttuvaa kroppaa arvostellen, edes ”vitsinä”. Mutta ymmärrän hyvin, jos meininki vanhempien puolelta on ollut yhtään samankaltaista muillakin, se rannalle lähteminen voi olla todella hankalaa.

Sorrun itse monesti ajatteluun, että no mikä siinä on että kropastaan pitää tehdä joku numero. Että uimapuku päälle ja menoksi. Mutta toisaalta mä ymmärrän tosi hyvin, että jotain päähän manipuloitua ajatusta voi olla hankala saada pois, ja siksi olen itse onnellinen ettei nuo kohtaamani vartaloa koskevat kommentoinnit mennyt mulla selkäytimeen saakka. Ne eivät määrittele minua lainkaan, mutta kyllä mä ne muistan varmasti loppuelämäni, sen verran pintaa raapaisi kun kyseessä oli läheiset aikuiset. Koska mä tiedostin tuon raapaisun ajoissa, on mulle tullut aika hyvä tatsi oman kropan hyväksymiseen ja kriittisten ajatusten sijaan mä usein nauran itselleni ja vartalolleni, sillä eihän se ihan joka asentoon taivu. Ja jos taipuukin niin en pääse siitä asennosta enää pois. Pääasia kuitenkin on, että uikkari mahtuu päälle ja ettei mun lapsen tarvitse kuunnella samanlaista skeidaa omassa lapsuudessa, mitä mä kuulin.

Mitään pika-apua mulla ei siis tähän #rantakunnossa-ajatukseen ole. Jos kuitenkin näitä omassa mielessä pyöriviä kriittisiä ajatuksia lähtee avaamaan, saattaa olla että se #rantakunnossa kesä tulee vielä joskus. Ei ehkä tänä vuonna, mutta ehkä seuraavana. Eikä niitä paineita omasta kropasta välttämättä tarvitse ulkoistaa mediaan, kun syy voi löytyä yllättävän läheltä. Tällä hetkellä eletään kuitenkin aikaa, jolloin somessa saa kaikki kukat kukkia ja kyllä mustakin kuvia vähissä vaatteissa löytyy vaikkapa täällä. Tässä ajassa on ihan hyviäkin puolia verrattuna entiseen.

Avautumisesta huolimatta aurinkoista päivää kaikille!

Seuraa blogiani Facebookissa, Blogilistalla tai Bloglovinin kautta.

PIKKURIVI, RAUMAN KAUNEIN HUONEISTOHOTELLI

pikkurivi keittio 2015pikkurivi makuuhuone alakerta2pikkurivi makuuhuone alakerta1pikkurivi rouva manner potrettipikkurivi kaakeliuuni rauma 2jukeboksi pikkurivi rouva manner elsa

Jotkut saattavat muistaa näistä kuvista viime keväisen reissumme Raumalle ja ihanan Pikkurivi-huoneiston, josta kirjoitin täällä. Postasin viime keväänä aika monta juttua Raumalta, koska olin niin fiiliksissä kaikesta ja koska kevätreissumme oli ihanista ihanin, päätin uusia sen myös tänä vuonna. Helatorstaina otimme siis Onnibussin Porin kautta Raumalle (säästösyistä näin, toki Helsingistä pääsee suoraakin Raumalle, mutta koska bussimatkat on kivoja, teimme hieman pidemmän lenkin) ja saavuimme Pikkuriviin uudelleen.

Tällä kertaa vuokrasimme huoneistoa kolmeksi yöksi, mutta silti musta tuntui viimeisenä aamuna etten halua lähteä vielä pois. Onneksi meillä oli hyvä syy ottaa hatkat, sillä Isin ja tyttöjen hiushommat tuli seuraavana päivänä kuvaamaan syksyllä ilmestyvää lettikirjaansa Pikkurivin omistajan, Rouva Mannerin kotiin sekä myös Pikkuriviin. Eli ihan hyvästä syystä me sitten lähdettiin, vaikka vitsailinkin että Kaamos olisi ihan hyvin voinut toimia lettikirjan miesmallina ;)

Hotelleilla on puolensa ja juuri teinkin varauksen Berliiniin erääseen hotelliin. Mutta silti on huoneiostoasuminen aivan erimoista. Perjantai-iltana sain kutsua kavereita kylään ja juorusimme pitkälle yöhön Pian ja Tuijan kanssa Ruokapuoti Lumon siiderien sekä Osteria de Filippon pitsojen voimalla. Lauantaina meillä kävi Pian lisäksi Mamma rimpuilee blogin jengi vauvansyöttöhommissa ja heidän lähdettyä mä avasin myös lauanataina raparperi-mansikka siiderin ja pyysin Kaamosta laittamaan vielä kerran jukeboksista Nylon Beatin Kuumalle hiekalle. (totuus: avasin kyllä ainakin kolme siideriä päivän aikana, mutta sehän olisi ihan liian hurjaa perheblogissa kirjoitettavaksi)

Oli niin rentouttava ja ihana viikonloppuloma, että bloggaaminen, kuvaaminen ja kaikki muukin normirutiini unohtui lähes kokonaan. Onneksi kameraan oli sentään tallentunut jotain. Eli Rauman reissuun palataan vielä!

Meille Pikkurivi on yksi maailman ihanimmista paikoista, tietenkin siihen vaikuttaa hyvä sijainti Vanhassa Raumassa sekä Rauman fiilis ylipäätään. Jos olette menossa Raumalle tai etsitte muutaman päivän irtiottokohdetta ylipäätään, Pikkurivin tiedot löydät Rouva Mannerin nettisivuilta täältä. Lämmin suositteluni, me kyllä palataan taas ensi toukokuussa Pikkuriviin ihan varmasti.

Seuraa blogiani Facebookissa, Blogilistalla tai Bloglovinin kautta.

NAMPA FOREST MUKAAN…

Bella-blogit, kaupallinen kampanja

Viime viikolla kerroin teille aivan uudesta lasten pelisovelluksesta, Nampa Forestista. Nampa Forest tulikin meillä viikonloppuna tarpeeseen, kun matkustimme Helsingistä Porin kautta Raumalla – ja takaisin, yhteensä olimme siis tien päällä lähes 9 tuntia. Siinä tuli muutama Nampa-peli pelattua matkan varrella itse kunkin. Tänään Nampa pääsee kuitenkin todelliseen testiin, sillä mulla on kosmetologiaika ja tattadaa, lapsi lähtee mukaan! Mä todellakin toivon, että mukaan pakkaamamme palapeli sekä Nampa Forest hoitaa hommansa ja saan yhtä rentouttavan kosmetologikokemuksen kuin yleensä (ilman lasta)! Se nähdään kohta :D

nampa design peli screenshotnampa screenshot elsa 1

Nampa Forest nousikin heti ilmestymispäivänään melkoiseksi hitiksi ja nousi heti Suomen latauslistan ykköseksi! Eikä varmasti suotta, n. 2-5-vuotiaille suunnattu peli on ihan huippu! Jos et vielä testannut peliä, kannattaa ladata viikonlopun kunniaksi se, jos vain omistat iphonen tai ipadin. Peli löytyy AppStoresta TÄÄLTÄ!

Mulla oli muutamia pelikoodeja arvottavana ja tän postauksen pointti olikin kertoa ketkä pääsevät testaamaan Nampa Forestia jo ensi viikolla! Onnea siis Päivi, Amal, Kultu, Katjushka sekä Kummelikopplan! Saatte ensi viikolla pelikoodin käyttöönne :)

Te jotka olette ladanneet pelin, mitäs olette tykänneet? Olisi kiva kuulla muidenkin kokemuksia, kun näitä (imho) fiksuja lastenpelejä ei ihan joka oksalla kasva.

Seuraa blogiani Facebookissa, Blogilistalla tai Bloglovinin kautta.